Nypykät
Logot on skännätty

Keskiajalla Euroopassa oli tapana, että suvuilla tai yhteisöillä oli omat tunnuksensa, joita kutsuttiin "omiksi väreiksi" tai "kilveksi". Tapa on omiaan markkinavetoiseen nykyaikaan sovellettuna. Yhtenäinen visuaalinen ilme herättää kuluttajan mielessä tuttuuden tunteen. Logon voi ajoittain modernisoida, mutta tutun olemuksen täytyy ehdottomasti säilyä.

Ensimmäisen logon piirsi Kalle Vastamäki 1990. Mukana näyttää olevan työkaluja ja viljaa kuten sosialistimaissa.



1990

1991

1991

1992

1994

1995

1995
Lasityökurssilta

2001
Livekalalla ei ole Nypykät-logoa.
Pöhö Recordsin logona on infektioriskijätteen symboli.

2012
2016 Livekala miksattiin ja julkaistiin
taas. Livekala ja perkeet. Logo mukaan:

2016
80-luvun Yleisradio, rauhanliike,
Unkari ja jaloviina inspiroivat.

Tässä kuvan valkoinen tausta merkitsee, että alkuperäistä ei löytynyt skännättäväksi.

Kirjoitti ja piirsi Tuomas Rosberg. Iloitkaa!


 
Vielä orkesterin fanin Kimmon tekele.