Homekoti |
Main /
KieliKielistä Suomen suuriruhtinaskunnassaSuomi ”nostettiin kansakuntien joukkoon” Porvoon maapäivillä 1809 Aleksanteri I:n toimesta. Hänen hallitsijavakuutuksensa käännös julkaistiin ruotsiksi ja suomeksi. Virkakielenä suuriruhtinaskunnassa säilyi ruotsi. 1818 alkaen virkamiehiltä vaadittiin todistus venäjän kielen taidosta. 1824 tätä todistusta ei enää vaadittu papeilta. Sen sijaan papin virkaan valittavalta suomenkielisessä seurakunnassa alettiin vaatia todistus suomen kielen taidosta. Kieliasetus 1850 kielsi muun kuin uskonnollisen kirjallisuuden julkaisemisen suomeksi. Tavoite oli estää Euroopan hullun vuoden 1848 radikaalien ajatusten leviäminen kansan keskuuteen. Asetusta lievennettiin nopeasti, ja suomenkielisiä lehtiä alkoi ilmestyä uudelleen 1850-luvun alkuvuosina. Nikolai I 1851: Virkamiehiltä vaaditaan todistus suullisesta suomen taidosta 1856 alkaen. Kihlakuntien pitää palkata asiakirjojen suomentajia. Suomen asetuskokoelma on julkaistu 1860 alusta lähtien ruotsiksi ja suomeksi. 1850 kieliasetus kumottiin vuonna 1860. Aleksanteri II 1886: Suomen ja ruotsin kieli yhdenvertaisiksi viranomaistyössä. Siirtymäkausi 20 vuotta. Nikolai II, Kielimanifesti 1900: Ylempien virkamiesten alkuperäiset asiakirjat on laadittava venäjäksi. Senaatin puheenjohtaja sallikoon viiden vuoden ajan Senaatin jäsenten antaa suullisia esityksiä ruotsin tai suomen kielellä. Kieliasetus 1902 määräsi tuomioistuinten ja viranomaisten toimituskieleksi sen kielen, jota kunnallistoimessa tuomioistuimen tai viranomaisen virka-alueella käytettiin. Suomen asetuskokoelmaa julkaistiin myös venäjäksi 1903—05. Senaatin asioiden hoitaminen myös suomen kielellä sai 1906 keisarin hyväksynnän. Suomen itsenäisyyden aikana1922 kielilaki turvasi suomen- ja ruotsinkielisen kansalaisen kielelliset oikeudet ennen kaikkea kirjallisessa viestinnässä viranomaistahojen kanssa.  |